Viime syksynä laitoin meille Tanen kanssa tavoitteen lähteä kilpailemaan vuoden alkupuolella, ehkä maalis- tai huhtikuun kisoihin. Maaliskuun kisat kuitenkin tulivat "liian nopeasti" ja tein päätöksen, että lähdemme kisaamaan siis huhtikuussa, vaikkei kuukaudessa kerkeä ihmeitä tapahtua. Hyvin monta kertaa pohdin, että jättäisikö kilpailut suosiolla väliin, vaikka sinne tulikin ilmoittauduttua, sillä esimerkiksi kepit ovat vielä täysin vaiheessa. Muutenkin pääsääntöisesti aina homma toimii niin, että joko minä ohjaan kohtuullisesti ja koira sekoilee tai toisinpäin. Hyvin harvoja kertoja toimimme hyvin yhteen.
 |
| Nämä pitää muistaa ottaa mukaan! |
Eilen eli sunnuntaina 6.4. aamulla suuntasimme Taunon kanssa kuitenkin hallille. Kisat olivat siis oman seuran järjestämät, joten esteet ja halli olivat tutut. Niin paljon sain kannustuksia ja olin hyvin utelias näkemään, miten kävisi. Lähdimme kuitenkin kisoihin "Ihan sama mitä tuleman pitää, sillä me mennään pitämään vain hauskaa, vaikka kaksi hylkyä haettaisiinkin" - mielellä. Koko viikko oli ollut kuitenkin kokonaisuudessaan hyvin väsyttävä, joten en ollut edellistä iltaa aiemmin paljoa jännittänyt, tai edes tajunnut, että sunnuntaina täytyisi lähteä agilitykisoihin kisaamaan. Edellisenä iltana kuitenkin sorruin katselemaan myöhään yöhön agilityvideoita ja tutkailemaan tuomarin aiempia ratoja. Monella radalla näkyi rengas, joka on välillä ollut meille hieman hankala este, joten pelkäsin sen löytyvän myös meidän radalta. Kisakirjakin tuli täytettyä melkein valmiiksi.
Aamulla hallilla tunsin itseni valtaavan suuri jännitys, mutta jännitys vain vyöryi ohitseni, sillä Tane oli normaaliakin ärsyttävämpi! Tämä pieni blondipoika kitisi, nuuhki ja veti joka suuntaan. Kyllä, se tekee sitä myös treeneissä, mutta ei todellakaan näissä määrin. Tähän hullunmoiseen nuuhkimiseen voi kyllä vaikuttaa, että edellisenä päivänä hallissa oli ollut paljon koiria, kun oli ollut 3-luokan kisat.
Ilmoittautumisen jälkeen Tauno mitattiin ja tarkistettiin siru. Sirua ei jostain syystä meinannut millään löytyä, mutta pienoisen etsintätuokion jälkeen se löytyi kuin löytyikin. Mittaus oli hyvin nopeasti ohi, sillä tuomari totesi heti, ettei tuosta miniä saada tekemälläkään. Tästä olin hyvin mielin, sillä olin hieman kauhulla miettinyt, jos joutuisimmekin juoksemaan yllättäen mini-luokassa.
Mittauksen jälkeen lähdimme lämmittelemään Taunon kanssa ja yritin pitää sen mahdollisimman hyvin hallinnassa, että se kuuntelisi radalla. Hermot meinasivat palaa toden teolla. Kävimme myös lämmittelyesteillä nopeasti ja sieltä löysin pienen toivonkipinän, sillä koira kuunteli kohtuullisesti.
Rataantutustumisen ajaksi laitoin Tanen seinässä olevaan koukkuun kiinni. Rata vaikutti mukavalta, mutta siitä löytyi useampi kohta, jotka menisivät miten menisivät ja mm. kepeille huomasin ohjaavani aivan eri tavalla kuin muut. Päätin pelata varman päälle ja ohjata kepit "oikealta puolelta", vaikka siinä olisikin suuri riski, että koira juoksisi seuraavan hypyn ohitse.
Lähdimme radalle kuudentena, joten minulla oli hieman aikaa höntsätä vielä koiran kanssa. Juuri ennen rataa tunsin, kuinka jännitys palasi. Sydämeni alkasi hakata lujaa.
Lähtöön jättäminen ei onnistunut kunnolla. Koira jäi vinoon, sillä pelkäsin vain, että se lähtisi ennen aikojaan omille teilleen, mutta onneksi seuraava este oli suorassa linjassa ja sain Tanen ohjattua hyvin sille. Kaikki sujui mainiosti. Keppien kohdalla pelkäsin hurjasti, että törkkäisin koiran väärään väliin ja siitä tulisi tyhmä virhe, mutta sain kuin sainkin Taunon ohjattua oikein ja koira kepitteli nopeasti. Seuraavan hypyn kanssa oli hieman ongelmia, luulin, että koira lähtisi kaartamaan liikaa mennäkseen hypyn ohitse, mutta näin ei kuitenkaan käynyt. Tane kävi oma-aloitteisesti vekkaamassa ja sai näin ollen paremman linjan puomille. Puomille ohjauksen tein suunnitelmistani poiketen vahingossa toiselle puolelle, mutta myöhemmin sain kuulla sen olleen parempi ratkaisu, sillä monet koirat juoksivat puomin ohi tai tippuivat ylösmenolta.
Kontaktit sujuivat kokonaisuudessaan hieman tahmeasti, mutta kontaktivirheitä ei tullut ja Tane pysähtyi. Oikeata kohtaa vain pitää vielä treenata. Loppu sujuikin kohtalaisen hyvin ja eräs hankala kohtakin onnistui. Meidän ollessa kolmanneksi viimeisen esteen kohdalla tajusin, että taidamme olla tekemässä nollarataa. Jännitys iski vasten kasvoja ja toivoin, ettei lopussa tulisi mitään virhettä enää. Eikä tullut!
Maaliin tullessani en voinut kuin huutaa: "Jes jes, hyvä Tane!!". Kuulin ihmisten kannustavan ja kouluttajanikin taisi huutaa iloisesti. Hengitykseni oli hieman salpautunut, olin hengästynyt, mutta onnellinen. Lähdinkin oitis kävelemään ja jäähyttelemään Taunon kanssa. Kehuin iloisesti koiraa, sillä se oli ollut erinomaisesti kuulolla koko ajan ja kaikki oli onnistuneet. Olin yhtä hymyä ja vielä enemmän hymyä, kun kävin katsomassa tuloksia. Kolme nollaa ja Tauno oli toinen alustavissa tuloksissa!! Wohoo!
Lopulliset tulokset tulivat pian ja kyllä, meidän pieni Taunolainen tuli toiseksi saaden ensimmäisen luva-nollansa ensimmäisistä kisoistaan ensimmäiseltä radaltaan! Se fiilis oli sanoinkuvaamaton. Olin todella onnellinen ja hämmästynyt, sillä odotukseni eivät olleet edes tuloksen saamisessa! Muutamia ihmisiä tuli kehumaan ja onnittelemaan hyvin mennyttä rataa, kouluttajakin kävi kehumassa ja onnittelemassa.
 |
| Siellä me ollaan! |
 |
| Toinen sija! |
 |
| Kaikki viisi palkinnon saanutta |
Toiselle radalle lähtiessäni olin omissa pilvilinnoissani. Taneli oli ennen rataa jo huomattavan paljon väsyneempi, mutta silti se jaksoi rasittavasti nuuskia ja vetää joka suuntaan. Tane sai kuitenkin ihailijoita osakseen, sillä muutamakin ihminen, etenkin pieni ihminen, halusi tulla siihen tutustumaan.
Toinen rata oli hyppyrata. Olin juuri puhunut, että pelaan varman päälle ja ohjaan kepit "oikealta puolelta", mutta ei, tällä radalla se ei tullut kuuloonkaan. Oli pakko ottaa riski ja ohjata kepit meille hankalammalta puolelta. Muuten rata oli jokseen yksinkertainen, mutta kepeille vienti olisi meille kohtalokas. Tämän radan rataantutustumisen jälkeen tunsin, että toisin kuin edellisen kanssa, tunsin, että tällä radalla tietty kohta jännitti, edellisellä jännitti koko rata, vaikkei edellinenkään rata ollut ratana mitään rakettitiedettä. Olin kuitenkin niin onnellinen edellisestä, että ajattelin olevan aivan sama, vaikka hylky tulisikin.
Toiselle radalle lähtiessä lähtö onnistui hieman edellistä paremmin, vaikken edelleenkään saanut jännitykseltäni koiraa kunnolla lähtöön, vaan päätin tehdä kompromissin ja ottaa koiran jalkojen väliin tulemisen sijaan sivulle. Jännitys salpautti hengitykseni enkä voinut kuin toivoa, sillä yksinkertaisesti en osaa ohjata keppejä toiselta puolelta. Kutsuin koiraa, se lähti liikkeelle ja kyllä, se onnistui! Sain kuin sainkin Tanen kepittelemään oikein! Tässäkin pelasin varman päälle, sillä peruutin ja ohjasin kepit, joka lopulta osoittautuikin hyväksi valinnaksi, sillä minun peruuttaessani, ei minun enää tarvinut kääntyillä, kun ohjasin seuraavalle esteelle. Loppu sujuikin hyvin. Yhdessä kohtaa putkelle ohjatessa Tane aiheutti ylimääräisiä sydämentykytyksiä, sillä se katosi näkyvistäni, mutta onneksi se lähti putkelle, vaikka kiersikin minut. Maaliin tultuani minulla oli helpottunut olo. Olin miettinyt jo loppuradalla, että teimmeköhän me vielä nollarataa, mutta maaliin tultuakaan en ollut aivan varma. En muistanut, että olisimme tehneet virheitä, mutten aivan varma ollut.
Radan jälkeen lähdin mietteliäänä jäähdyttelemään. Mietin lähes pääni puhki, mutta olin onnellinen tulipa mitä tahansa. Sisälle päästyäni alustavat tulokset kirjoitettiin taululle ja kyllä, se oli nolla!! Ensin katsoin, että emme tainneet päästä palkinnoille, mutta onnekseni taaskin oli vain kolme nollaa yhdeksästä koirakosta ja pääsimme kolmanneksi!
 |
| Siellä me taas ollaan! |
Jarin ja lapsien oli tarkoitus tulla katsomaan rataa, mutta rataantutustuminen oli alkanut lähes puolituntia aikaisemmin kuin aikatauluissa, joten Jari ja lapset eivät kerenneet rataa näkemään. Itsekin olin melkein myöhässä rataantutustumisesta, mutta kerkesin juuri ja juuri tuomarin puhutteluun, joka olikin hitusen yllättävä, sillä tuomari oli havainnut ilmeisesti liian hurjaa kohtelua koiria suhteen. Lähinnä siis koiria oli komennettu liian kovalla äänellä tai jotain.
Jari ja lapset jäivät kuitenkin katsomaan vielä palkintojen jakoa ja pääsin heidän kyydillään kotiin. Näin samalla myös ryhmäkaveriani ja hänelle kerroin oitis tuloksistamme. Olen todella yllättynyt, en uskonut tämän olevan kovin suurella todennäköisyydellä mahdollista! Olin todella yllättynyt, sillä hyvin monet ihmiset tulivat onnittelemaan!
Koira oli toisella radalla jo hieman väsyneempi, joten olin iloinen, ettei 1-luokkalaisille ollut kuin kaksi rataa. En voi olla kuin ylpeä tuosta koirasta! Se ylitti täysin itsensä ja samalla olen ylpeä myös itsestäni, sillä sain ohjauksen kerrankin onnistumaan niin, että sain koiran kulkemaan esteitä oikeassa järjestyksessä!
Palkintojenjako aloitettiin pian 1-luokan ratojen jälkeen. Siellähän me oltiin, minä ja Tane! Hassua kyllä, molemmilla radoilla olivat samat koirakot palkinnoilla, vaikkakin toinen ja kolmas vaihtoivat paikkojaan. Todella hienosti kyllä kaikilta! Palkintojen jaossakin sanottiin, että tulkaas nyt takaisin tänne palkintopallille. Palkinnoksi saatiin kokonaisuudessaan kaksi vihreää kassia, neljä pientä lasia, kaksi lelua sekä kaksi suklaalevyä. Oli niin mahtava fiilis, kerrankin!
 |
| Hieno poika! |
Kisojen jälkeen käytiin Hesburgerissa syömässä. Tane oli oma-aloitteisesti hankkinut itselleen syntymäpäivälahjaksi kaksi luva-nollaa! Ihan mahtavat fiilikset jäi, tuplanollat ekoista kisoista!
Tänään 7.4. olikin sitten Anan vuoro, sillä seuramme järjesti epäviralliset kilpailut ja Ana pääsi juoksemaan möllirataa. Ana jäi eilen niin kovasti itkemään kotiin, kun se ei päässytkään mukaan, vaikka pakkasinkin agilitykassia. Tänään olisi Anan vuoro näyttää, mihin se pystyisi. Tauno jäi tällä kertaa kotiin, sillä se olisi todennäköisesti ollut liian väsynyt menemään tänään radalle. Tane ansaitsi vapaapäivän.
Koko päivän olen ollut todella iloinen ja onnellinen, pyörinyt omissa pilvilinnoissani ja ollut niin iloinen. Mikään ei tosiaankaan olisi voinut pilata päivääni. Samalla oli hyvin epätodellinen olo, ei se vain voinut tapahtua. Joko sen täytyi tapahtua pääni sisällä tai sitten siitä olisi ollut jo monta vuotta.
Koulun jälkeen suuntasin taas hallille ja hallilla sain lisää onnitteluja, joita oli tullut jo hurjan paljon muutenkin. Ana oli ilmoitettu mölliradalle ja pian täytyikin mennä jo rataantutustumaan. Rata ei vaikuttanut helpoimmalta mahdolliselta nopealle koiralle. Tiesin olevani ongelmissa Anan kanssa.
Kävin hakemassa edellisenä päivänä unohdetun kilpailukirjan ja se totisesti vahvisti sen, että me olimme eilen hankkineet "vahingossa" tai "taidolla" tuplanollan! Olin niin iloinen! Kilpailukirjan välissä oli myös iloisena yllätyksenä kaksi lahjakorttia, joilla pääsisin puoleen hintaan starttaamaan LAU:n kisoissa.
Radalle lähdimme Anan kanssa ensimmäisinä. Medejä oli kokonaisuudessaan neljä kappaletta. Ana teki erittäin laajoja kaaria, mutta siitä huolimatta sain sen menemään oikeille esteille eikä virheitä tullut! Tämän piti olla maanpinnalle pudoituksen aika, mutta vielä mitä! Ana otti ja voitti medit! Oikeastaan luulin, että palkinnoille saatoimme päästä, mutta emme voittaisi, sillä kaarrokset olivat tosiaankin laajoja, vaikka vauhti olikin nopea. Niin kuitenkin yllätyksekseni kävi, että Ana voitti! Mahtava fiilis!
 |
| Siellähän me! |
Palkinnoksi Ana sai pienen pehmoankan, jossa on vinku sisällä. Se olikin oikein mieleinen palkinto Analle. Lisäksi saimme lahjakortin epiksiin, jotka oikeuttavat ilmaiseen starttiin. Ihan mahtavat fiilikset! Ana päätti näyttää Tanelle kuinka voitetaan! Mennään kovaa. On se vain hieno otus!
 |
| Hyvä Ana! |
Ehdottomasti kyllä hieno saldo kahdelta agilityntäyteiseltä päivältä! Ihan mahtavat fiilikset ja en voi olla kuin ylpeä noista kahdesta karvaturrista!
 |
| Lahjakortit! |
 |
| Nollia nollia, kolmen nollan suora! |
 |
| Kyllä vain, sieltä ne löytyy! |
 |
| Kaksi luvaa!! Jee!! |
Jottei turhan kauaa tulisi pilvilinnoissa liehuttua, niin pudotus iski heti kotona. Olessamme syömässä iltapalaa, sai Ana kohtauksen. Näin vain, kun se nousi ylös makuultaan ja pomppasi hassusti olohuoneeseen päin. Tajusin, että kohtaus on päällä. Ana kolautti päänsä ja kohtaus vaikutti rajulta. Olin hyvin peloissani. Varmuudeksi laitoimme kaksi rauhoittavaa, kuten annostus antaakin myöten ja koira rauhoittui vähitellen. Anan kohtaukset tuntien kohtaus ei ollut kovin pitkäkestoinen, mutta muuten Ana tuntui lentelevän jonkin verran.
Ylösnoustessa Ana ei meinannut jaloillaan pysyä ja hypähti syliini, kuten perinteisestikin. Ana ei kuitenkaan ollut ihan oma itsensä, sillä se tärisi eikä pysynyt kunnolla jaloillaan. Minua pelotti hurjasti. Koko illan se seurasi minua koko ajan ja meinasi törmäillä paikkoihin. Ana jopa murisi Chocolle, jota se tekee ani harvoin! Lisäksi se ei oikein muistanut, että se oli jo syönyt, sillä Ana meinasi käydä syömässä Choconkin ruuat. Kieltämättä pieni törmäilevä koira näytti hassulta, mutta säälittävältä ja jännitin, ettei mitään vakavaa olisi käynyt.
Koko loppuillan pidin Anaa sylissäni ja annoin sen olla siinä rauhassa. Aamulla kaikkien onneksi Ana oli jo aivan normaali, joten uskon pöhnäisyyden johtuneen lääkkeestä. Onneksi sain huokaista helpotuksesta! Ana on niin tärkeä, että huoli pienestä on suuri.
Seuraava päivä nosti minut taas linnoihini, sillä sain mukavan tarjouksen, josta ei toistaiseksi vielä mitään lisää... ;)
Kävimme koulussa maanantaina jäällä vielä kävelemässä. Rannassa oli hyvin paksua jäätä vielä, joten siinä uskalsi hyvin kävellä, mutta muuten minua ei kyllä enää juuri jäälle saisi!
 |
| Kevään kukkanen |
 |
| Rannassa oli vielä paksua jäätä |
 |
| Hyvin uskaltaa vielä kävellä jäällä! |
Näihin tunnelmiin:
~ PiKa ~
